24.10.2016

Cusco, osa 2 (4.päivä)

Nälkä. Mikä ihana tekosyy nauttia elämästä. Äh, ei vaiskaan! 
Kaupunkikierroksen aikana oli alkanut nälkä kurnia mahassa. Syömisestä oli kulunut aikaa aivan liian kauan. Kokapensaan lehdet eivät vieneet nälkää pois, eikä niitä syödä ois voinutkaan. pahoja olivat. Vihdoin aloimme suunnata yhden Inkamuurin luokse, jossa ravintolamme sijaitsi. 
Oppaan/Gadventuresin valitsema ravintola Aguaymanto oli toisessa kerroksessa ja olihan vain sinnekin raskasta kiivetä. 
Hieman heikossa olossa olisi voinut syödä kaiken. Päädyin ottamaan juomaksi "aguaymanto"mehua sen enempä tietämättä, mitä se oli. Se oli tämä:


Kyseessä oli tuorepuristettu ananaskirsikka(karviaiskoiso, kapinkarviainen, kapinmarja, inkamarja...)mehu, jossa oli andien suolahippusia joukossa. Ei ois voinut olla parempi juoma siihen hetkeen! Rakastuin. 
Seuraavaksi alkupalat:


Perunasiivujen päällä salsaa, avokadoa ja juustoa. Taivaallista <3 p="">

Pääruokana olikin hieman erikoinen annos:


Erikoisen tästä annoksesta teki se, että ananaskirsikat olivat jäähileisiä ja sokeroituja, perunamuusi kylmää ja kanat kuumia. Erittäin toimiva yhdistelmä. 
Tuon karviaiskoison koko oli valtava! Kolme kertaa suurempia, kuin täällä S-marketissa myytävät kapinmarjat.
Voin lämpimästi suositella tätä ravintolaa. Ravintola sijaitsi pienen pienellä sisäpihalla boheemissa ympäristössä. Pihalla oli mm. shamaaniputiikki, taidekauppoja jne. Ja ihanaa sinistä väriä, jota muuallakin Perussa paljon käytetään. 
Yksi seurueen jäsenistä joutui jättämään ruokailun huonovointisuuden takia väliin. Muutamalla oli vähän kohmeloinen ja höntelö olo, mutta pääosin jengi pärjäsi korkeassa ilmanalassa hyvin.  

Ruoan jälkeen kipinkapin hotelliin päiväunille. Nokoset teki terää, ei ois joutanut herätä. Päänsärky oli alkanut. Päivän ostokset piti käydä läpi. Ei paljon mitään. Ja koska olen perso makealle, toffeet ja kovet karkit maistuivat mieluummin, kuin lehdet.



Tullaan vielä myöhemmin Cuscoon yhdeksi kokonaiseksi päiväksi, olkoon se kiertely ja shoppailupäivä. Kohta uudestaan unille. 

Cusco on upea kaupunki, jossa riittää paljon katseltavaa. Vanhoja inkamuurin pätkiä on paljon. Inkojen rakennustaito on ollut huima, katsokaa muurien kivien suoria sivuja ja laastittomia saumoja:




Ravintola, jossa poikkesimme, sijaitsee siis tällä kadulla. Hatunrumiyocin inkamuuri on kuuluisa 12 kulman kivestä, joka liittyy "saumattomasti" muuhun muuriin. Todistaen näin vain lisää valtavasta taituruudesta. Näistä muureista löytyy paljon lisää mielenkiintoista asiaa hakusanoilla inca architecture.
Rakennustekniikka on suotuisa maanjäristyksille alttiille alueelle. Koska kivien välissä ei ole mitään muurausaineita, pääsevät kivet liikkumaan toisiaan vasten, mutta rakennukset pysyvät hyvin kasassa. Vuosisatoja vanhoja Inkamuureja suojellaan ja pidetään kunnossa. Yllä olevassa kuvassa katu on rauhallinen, mutta joissain kohdissa on vartijoita, jotka viheltävät pilliin, jos näkevät turistin koskevan muuriin tai jopa seisovan liian lähellä. Muurien päälle on rakennettu uusia hotelleja, ravintoloita, taloja... Kestää isältä pojalle ja pidempäänkin. Nykypäivän vitsaus kaikesta valvonnasta huolimatta: töhryt

****
Ai niin. Hotellimme "Prisma Hotel" oli oikein viihtyisä. Vähän sokkeloinen, mutta ei siellä kulkemiseen karttaa kuitenkaan tarvittu. Vähän huvitti, kun takaisin tultua löydettiin hissi. Turhaan oltiin henkihieverissä aamulla kiivetty yläkerroksiin. 

18.10.2016

4.päivä Cuscoon! Vuoristoon!

Buenos Dias!

04:30 soi herätyskello. 
Yö oli rikkonainen. 
Hotelli sijaitsi kaksi metriä isosta ja vilkkaasti liikennöidystä tiestä, hotellihuone oli tien puolella ja ikkunasta puuttui ylin lasi. Ikkuna oli jännästi päällekkäisistä lasi"säleistä" tehty. Kuin sälekaihtimet, mutta neljä tai viisi leveää lasisälettä päällekkäin. Paitsi että se ylimmäinen puuttui. Hälytysajoneuvot tuuttailivat yön ja hotellin käytävillä kolisi. Se, minkä päivän rauhassa sai, menetti kyllä yön metelissä. 
Todella kevyen aamiaisen turvin lentokentälle ja Cuscoon. Lento oli reilusti tunnin myöhässä. Oli aikaa kirjoittaa päiväkirjaan. Jännitys vilisi vatsanpohjassa kuin perhosparvi! Olen koko ajan lähempänä....


Cusco sijaitsee koillisessa Perussa Andien vuoristossa noin 3400 metrin korkeudessa. Ilmasto Cuscossa on erilainen, kuin Limassa, luonnollisestikin, koska ollaan siirrytty rannikolta vuoriston korkeuksiin. Vaikka kaupungin kadut ovat kapeita, autoja on paljon ja kapeiden katujen suojiin jäävät pakokaasut haittasivat hengittämistä, oli kaupungissa silti helpompi hengittää, kuin Limassa.  Cuzcon vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohdelistalla ja muinainen Inka-valtakunnan pääkaupunki 1500-luvulle asti. Cuscossa taitaa aikanaan olla perustettu koko Amerikan mantereiden ensimmäinen yliopisto. Tämän asian tarkistamisen jätän lukijalle. 

Ennen matkaa jännitti todella kovin tuoko korkeus tullessaan oireita ja jos, niin minkälaisia. 
Laskeutuminen Cuscoon on haastavaa, koska lentokenttä on pieni ja sijaitsee laaksossa, jonne tuulenpyörteet ottavat ihan omalla tavallaan. Joskus pitää laskeutua sivuttain... tällä kertaa laskeutuminen oli aika pomppuisaa, mutta helppoa. Koneesta ulos astuttua jännitti, koska alkavat korkeasta ilmanalasta johtuvat hengitysoireet, eivät alkaneet.  Hotellissa kokoonnuttiin pöydän ääreen juomaan coca-teetä ja keskustelemaan parista seuraavasta päivästä.  Tee ei ollut kovin hyvää, mutta jospa se auttaa tuleviin vuoriso-oireisiin... 


Hotellihuone oli viidennessä kerroksessa. Rappusten ylösnouseminen alkoi tuntua jo kolmannessa kerroksessa haastavalta. Neljänteen kerrokseen päästyä piti levätä. Rinkka painoi ja jalat painoivat tonnin. Sydän löi 130 ja hengästyminen oli valtavaa. Huoneessa nopea lepo ja tavaroiden purku. Korkea ilmanala oli ottanut koville myös matkatavaoille: tavallisesta dödöstä lensi pallo seinään, kun avasin korkin, Suomesta tullut leipäpakettikin koki kulttuurishokin. Myös mm. käsidesipurkki ja vesipullokin oli paisunut räjähdyspisteeseen saakka.

 

Pian lähdettiin oppaan mukana Cuscon kaupunkikierrokselle. Vettä ostettiin pienestä kulmakaupasta. Sitä kehotettiin juomaan paljon ja syömään kevyesti, koska vuoristossa elimistö käyttäytyy eri tavalla. 
Käveltiin hitaasti ja vettä juoden. Olo oli huterahko, mutta hyvä. Matkakaveri voi  vähän pahoin. 
Matkan ja Cuscon yksi kohokohta oli San Pedron kauppahalli.


Kuvat kertovat enemmän, kuin sanat:


Jyviä ja siemeniä, kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä, kokapensaan lehtiä. Ostin niitä pussillisen. Pahalta nekin maistuivat. Jäi vissiin riitit tekemättä ja paikalliset jumalat suuttuivat, kun poski vain puutui. Tosin ei mulla juuri mitään vuoristotaudin oiretta ollutkaan.


Jauhoja, ryynejä, jauheita. Suomessa näistä superfoodeista maksetaan maltaita... 


Koka- ja macavalmisteita oli kaikenmoisia karamelleja ja keksejä. Nuo vihreät paperipäällysteiset keskellä kuvaa olevat maistuivat vähän kuusenkerkkäkaramelleille. 

 

Tuoretiskillä oli mukulaa ja vihannesta, kaktusta jos jonkinlaista. 

 

Erityisesti mielenkiintoinen oli kauppahallin apteekkipuoli. Kuvaaminen ei ollut kovin sallittua, joten pahoittelen kuvien huonoa laatua.

Etualalla oleva rouva myi sammakoita ja sammakonreisiä. Vähän matkan päästä löytyi eläinten kaikkia elimiä. 


Ihmiset tulivat tänne syömään ja voimistamaan kukin tarvitsemaansa puhtia tai parantamaan reumaattisia sairauksia tai mitä vaivaa kullekin oli sattunut ilmaantumaan. 



Kauppahallista suuntasimme kujia pitkin syömään. Siitä seuraavalla kerralla... rakastuin ruokaan..



  

17.10.2016

Sopivasti hukassa

Kolmas päivä alkoi samanlaisella aamiaisella, kuin edellinenkin päivä. Muutaman sanan espanjaa yritin sanoa ja ymmärtää vastauksia. Jotain sitä ymmärsikin, hienoa! Aamiaisen jälkeen tsekattiin itsemme ulos hotellista ja lähdimme siirtymään kohti San Augustin Colonial-hotellia, jossa oli tarkoitus viettää seuraava yö ja tavata muu matkaporukka. 
Kaupunki oli hiljainen. Perussa oli kansallinen juhlapäivä, Angamosin meritaistelun muistopäivä,  jonka vuoksi kaupunki oli hyvin pitkälti suljettu. Taistelu oli osa Tyynenmeren sotaa (Salpietarin sota), joka käytiin vuosien 1879-1884 välillä. Sodassa oli mukana Chile, Bolivia ja Peru. Sotahistoriasta ei tämän enempää.  Osa putiikeista oli auki, mutta ihmisvilinä oli muuttunut hiljaisuuteen. 

Lähdimme matkaan rinkat selässä ja kartta kourassa. Hotellien välimatkan ei pitäisi olla suuri. Lämpötila oli noussut edellisestä päivästä selvästi ja pitkät hihat sai heittää reppuun.








Ja kuten seikkailuissa kuuluu ollakin, olimme sopivasti hukassa. Kartalla ei tee mitään, jos ei kaduille ole merkitty nimiä. Mitäpä siinä. Mietittiin, että mitäs sitten. Perille pitäisi päästä johonkin aikaan, rinkka painaa kivasti ja reppu vähäsen. Täkäläiset eivät puhu englantia, eikä heitä tosin näkynytkään. Kas, tuolta saapuu yksi! Ei auta, kysytään! Mutta millä kielellä..? Espanjan opinnot eivät olleet edenneet ihan toivotulla tavalla...  Kysytään silti. "Perdona, donde está calle Enrique Palacios? " Kai hän ymmärsi.. ainakin sanoi, ettei tiedä. ja osoitti vastaan tulevia poikia. Kaksi lähetyssaarnaajaa saapui vastaan ja heiltä sitten sai apua englannin kielellä. Todellisuus on tarua ihmeellisempää, olimme korttelin päässä. Nauratti. Sopivasti hukassa.  



Hotelli oli ihan mukava ja pidin vanhahtavasta tyylistä. Meillä oli aikaa klo 17:00 tapaamiseen ja niinpä lähdimme etsimään Huaca Pucllanaa. Se sijaitsi kävelymatkan päässä hotellilta. Huaca Pucllana/Huaca Juliana/Wak'a Pucllana on arkeologinen nähtävyys Limassa. Kyseessä on vuosina 200-700 rakennettu hallinnollinen / seremoniallinen keskus, josta on jäljellä "kivikasa".  
Juuri, kun pääsimme museoon sisälle, alkoi opastettu kierros. Osaa en kuullut ja osasta en saanut selvää enkä jaksanutkaan kaikkea kuunnella, niin että vähän jäi pyramidin historia multa pimentoon. Tärkeä alue se oli ollut aikoinaan ja nykyään sen historiallinen arvo on huomattava. Mikäli yhtään muistan ja ymmärsin, niin pyramidi"löydettiin" vasta jokin aika sitten.  Kurkatkaa enemmän tietoa yllä olevasta linkistä.  Pyramidin päällä paistoi aurinko, tuli kuuma ja jano. Kuten joistakin kuvista näkyy, on eilisen päivän sumu ja pilvet poissa.  Kierros oli vähän turhan pitkä, kun ei kaikkea opastusta ymmärtänyt. 

Siellä se pyramidin raato taustalla häämöttää. 


Alueella oli autenttisen kokoiset ja näköiset patsaat esittämässä elämää pyramidin aikakaudella.

                 Hauta.            




Näkymä kaupunkiin raunion laelta. Historia ja nykyaika kohtaavat sulassa sovussa. Voisi tuntua hassulta, jos täällä Suomessa naapurina olisi 200-700-luvulta oleva valtava rakennelma...

Huaca Pucllanan alueelle oli laitettu useita patsaita demonstroimaan elämää pyramidilla, sekä tiilien ja ruukkujen tekemistä, hautoja ja myös pienet kasvimaat, sekä eläimiä. Mm. marsuja, laamoja, lintuja, kaneja.  Huaca Pucllana oli omavarainen "ylimystön" alue. 


Mennäänpä pari tuntia ajassa taakse päin. Ennen pyramidille menoa kävimme paikallisessa marketissa, Wongissa. Siellä oli lokakuun alussa Halloween ja joulu sulassa sovussa keskenään:


Wongissa oli myös mahtava kontaminaatiohylly, eli gluteenitonta sapuskaa sisältävä hylly:

Ostin sieltä mukaan vuoristoon ja viidakkoon välipalapötköjä ja sen semmoista. Varmuuden vuoksi. 
Wongilla oli isoja ja pieniä liikkeitä ympäri Perua. Limpparit oli valtavia:




Back to the hotel. Treffaus loppumatkan porukan kanssa jännitti. Jostain syystä suurin osa matkalaisista oli Kanadasta. Yksinäinen, pieni rohkea tyttö Japanista. Vanhempi pariskunta euroopan puolelta ja me suamesta, jossa on jääkarhuja ja pingviinejä.  
Saimme briiffauksen tulevista päivistä ja mahtava olo valtasi mielen, mä oon menossa kohti mun 20 vuotta sitten alulle laitettua unelmaa...  Nyt nukkumaan ja äkkiä, sillä kello soi aamulla 4:30!! 








11.10.2016

Lima 1. päivä

Buenos Dias, tööttäsi auton torvi ja vinkui poliisiauton sireeni. Täällä sitä nyt ollaan. Unelmaa toteuttamassa. Kaksikymmentä vuotta siihen meni, että tämä matka mahdollistui. Nyt on mun seikkailuni alkanut.

Ensimmäinen aamupala jännitti, mitäköhän mulle oli kelpaavaa sapuskaa. Keliakiakäännös kourassa kyselemään passaavaa safkaa. Olihan sitä vaikka mitä:  Lucumajugurttia, hedelmiä(ai että herkullisia), erilaisia mehuja (papaija-, ananas-, appelsiinimehua) pekoniin käärittyä kanaa juustotäytteellä, juustoja kaakaota ja kahvia.  Mehut olivat ihan omaa luokkaansa koko matkan ajan. Suosittelen kyllä maistamaan kaikkia vastaantulevia. Vuodenajasta johtuen ei valikoima ollut kuulema niin runsas, kuin yleensä. Mutta kyllä seuraavien päivien valikoima riitti vallan mainiosti tuomaan esille sen herkullisen tuoreen hedelmän --jota ei oltu poimittu raakana, eikä ollut kärsinyt kuljetuksista mantereiden välillä-- maun. Kaakaota odotin kovasti ja se olikin jännää. Siinä oli selvä kanelinen maku. Mutta kuulema oli vain kaakaota ilman lisäyksiä.

  

Aamupalan jälkeen oli aika uskaltautua haistelemaan, maistelemaan, katsomaan, kuulemaan ja tutkimaan Perun suurinta kaupunkia. Lima on n. 8,5 miljoonan asukkaan kaupunki, joka on perustettu 1500-luvun puolivälissä. 1940-luvulla Limassa oli suuri maanjäristys, joka tuhosi kaupungin pahoin. Tämän jälkeen kaupunki on kasvanut räjähdysmäisesti, jonka  vuoksi kaupungin laitamille on syntynyt suuria slummialueita.  Sanotaan, että kolmasosa perulaisista asuu Limassa. Liman ilmasto on aivan onneton. Astmaatikkona, jonka oireet ovat normaalisti hyvin lieviä, henkeä ahdisti jatkuvasti. Autokanta on vanhaa, polttoaine huonoa.. Aamulla savusumu peitti koko kaupungin ja lähimmät vuoret olivat lähes piilossa...




Me tutustuimme vain pieneen murto-osaan pysytellessämme suht' turvalliseksi kehutulla "turistialueella". Miraflores on rakentunu palvelemaan turistien tarpeita kaikin tavoin.
Lähdimme kävelemään kartta kädessä respan suosittelemaa kauppakatua Avenida Jose Larcoa pitkin rantaan kauppakeskus Larcomariin. Noh. Jälleen kerran se oli valtavan hiljainen. Turistiaika ei ollut kuumimmillaan. En innostunut kauppalasta sen turhan länsimaisuuden takia. Mä lähdin Peruun etsimään perulaisuutta, en huippumuotia.



Käytiin syömässä Tanta-nimisessä ketjuravintolassa kivojen maisemien äärellä Tyynenmeren rannalla. Mie söin kanaa, risottoa, perunaa ja minibanaanin. Juomana oli perulainen valkoviini, jonka nimeä en laittanut ylös ja sitruunaruoholimonadi. Kerrassaan täydellinen juoma!  Myöhemmin sain huomata, että perunaa oli kaikkialla suurina paloina tai kokonaisena: riisin alla, kvinoan alla, kasvisten alla, perunan alla... ei haitannut mitään. Kerrotaanhan Perussa olevan reilusti yli  1000 perunalajiketta. (Korjatkaa, jos olen aivan väärässä) Toinen vakiolisuke oli todella makea, kypsennetty minibanaani.
   

Ruoan jälkeen matka jatkui rantaa pitkin Love Parkiin, jonka keskellä on valtava El Beso-patsas, joka esittää taiteilijaa itseään (Victor Delfin) vaimonsa kanssa... Parque Del Amor on saanut vaikutteita Antoni Gaudin Parc Guellistä.


 Mirafloresin rannikolla oli valtava meren pauhu. Rantaviiva oli täynnä isojapieniä kiviä, jotka isohkojen aaltojen kanssa muodostivat pauhun, jonka tällainen kuurompikin ihminen kuuli. Oli muuten elämys kuvitella sen äänen voimakkuus normaalikuuloisen korvissa! Surffareita ja riippuliitäjiä oli jonkin verran. Riippuliitoa ois ollut hauska kokeilla itsekin. Ensi kerralla sitten ;)


Kuten kuvista huomaa, oli ensimmäinen päivä harmaa. Osittain pilvien vuoksi, osittain savusumun. Kylmä ei ollut. Oikein sopiva ja mukava lämpötila.
Jatkettiin kävelymatkaa vielä majakalle saakka ja pikkukatuja pitkin takaisin lähemmäs hotellia. Päivä alkoi olla jo pitkällä. Aikaa siis kului tekemättä käytännössä yhtään mitään. Kiepautettiin itsemme ChocoMuseoon. Ensimmäisenä ovesta sisään astuttaessa meille annettiin pieni kippo lämmintä juomaa: kaakaopapujen kuorista tehtyä hauduketta. Samalla saimme kuulla perulaisesta kaakaosta, viljelemisestä, suklaan valmistamisesta jne. ChocoMuseo järjestää erilaisia workshoppeja. Niitäkin ehkä ensi kerralla...
Vähitellen ilta hämärtyi ja alkoi olla aika lähteä takaisin hotelliin. Kadut olivat edelleen meluisat, ilma edelleen harmaa ja raskas.
Poreammeessa kieppumisen jälkeen uni tuli saman tien. Ensimmäinen päivä seikkailusta onnellisesti takana!
Mitähän huominen tuo tullessaan...


10.10.2016

Matkaan!

6.10.2015

Herätys klo 4:00. Heräsin 3:43.
Muutama tunti katkonaista unta takana, rinkka oven pielessä odottamassa. Tyttö jäi nukkumaan, kun laitoin oven kiinni. Ikävä oli jo aivan järjetön, vaikka seisoin vasta kotioven takana. Kyllä hän pärjää. Yritin vakuutella itselleni: ja niin pärjään minäkin. Päätin, että en enää lähde pitkälle matkalle ilman tyttöä. Saas nähdä, aika näyttää.¨
Ai niin! Matkaksi valikoitui The Inca Journey. Tiivis paketti Perua. Ohjatun matkan lisäksi oli pari päivää vapaata ennen ja jälkeen kiertomatkan.
GAdventuresilta tuli kunnon lista siitä, mitä kannattaa reissuun pakata matkaan. Jotenkin mun listani eka aukeama näyttää enemmän lääkekaapilta. Tosi vähällä tavaralla selvittiin. En sitten tiedä, kuinka pahalle vaatteet jossain vaiheessa tuoksahti :D  Lopputuloksena kuitenkin: liikaa tuli pakattua. Vuodenaika Limassa oli kevät, joten missään vaiheessa ei ollut kylmä. Kaikissa hotelleissa oli  peittona paksu villainen(alpakka?)peitto, joka oli kuuma ja painoi vähintään pienen synnin verran. Sen alla oli turvallista nukkua.

"Taxi" tuli ajoissa ja matka Helsinki-Vantaalle sujui rattoisasti. Vaikka kello oli vasta vähän vailla aamuviisi, lentokenttä vilisi enemmän ja vähemmän virkeitä, vielä puoliksi unessa kulkevia ihmisiä. Koska tsekkaus lennolle oli jo netin kautta tehty, voi matkatavarat vain tiputtaa hihnalle. "ByeBye Rinkka, nähdään meren toisella puolen!" Turvatarkastus herätti hieman hilpeyttä eväideni suhteen. Lennolle oli pyydetty varautumaan omiin erikoisruokavalioihin, koska vaikka oli tilattu gluteeniton vaihtoehto, virheitä voi sattua. Mulla olikin eväänä pari minikokoista tonnikalapurkkia ja eväsleipä.

 Lento Amsterdamiin lähti ajoissa. Eväsleipä oli tarpeen, sillä koneessa sain yhteensä 16 cashewpähkinää muiden saadessa spelttikerrosvoileivän.. tasan ei taas käy keliaakikon safkat. (Myöhemmin matkalla cashewpähkinästä selvisi mielenkiintoisia yksityiskohtia, palataan sitten niihin) Amsterdamin lentokenttä oli kaunis. Ihania kahviloita ja putiikkeja. Väsymys kirveli silmäluomien takana, enkä siksi jaksanut kuin syödä eväät pois ja koittaa torkkua odottaen jatkolentoa.

Koneeseen nousu tapahtui ajoissa, mutta lähtö oli jonkin verran myöhässä. Kone oli valtava! Kävi tuuri, sillä meillä oli kolmen penkin rivistö, mutta ei ketään kolmatta istumassa, joten tilaa oli löhötä seuraava kellonympärys. Nousun jälkeen ehdin torkkua 15 minuuttia, kunnes lentoemo herätti ja tarjoskin... pähkinöitä! Jipii! Uudet nokoset ja lounas. Gluteeniton, maidoton, munaton, tontonton, kaiketon. Paitsi ei lihaton... :D Olin kuitenkin päättänyt, että tällä reissulla syön sitä mitä tarjotaan, jos se vain on gl, koska seuraavasta ateriasta ei voi olla varma. Sianlihaa, punajuuria, hillosipulia, oliiveja, muusia. Jos en olisi ollut lentokoneen penkin ja tarjotinpöydän välissä jumissa, olisin hyppinyt riemusta tästä outoudesta. (Toki ruoan mukana oli myös salaatti, hedelmäsalaatti ja sämpy.)

Lukuisten nokosten ja haukotusten jälkeen kone aloitti laskeutumisen klo 18:00 paikallista aikaa. Jännitti. Olimme hommanneet kuskin etukäteen lentokenttä-hotelli välille. Mun rinkkani tuntui olevan jossain lentokoneen ruuman perimmäisessä luukussa jumissa ja unohtuneena, koska se vaappui hihnalle aivan viimeisenä, yksinäisenä, unohdetun oloisena. Olimme aikataulusta myöhässä reilusti. Mitä jos kuskimme onkin jo lähtenyt? Miten sitten löytäisimme Liman lentokentän kaaoksesta turvallisen korvaavan kyydin? Onko kuskimme varmasti turvallinen? Ovatko puheet turistien sieppauksista ja ryöstöistä liikennevaloissa kuinka totta... Muodollisuudet ja immigrationkortin täyttäminen ja matkan syyn selvittäminen tulliviranomaisille jännitti myös. Hyvänen aika, onhan tämä nyt ensimmäinen kaukomatka ilman seuruetta tms ja kielitaitokin on aika nollassa ja väsymystä tuhat lasissa. Kaikki hyvin. Kuski oli kärsivällinen ja oli odottanut pitkään kylttinsä kanssa. Pieni pyöreä perulainen mies hienon mustan autonsa kanssa. Englanninkielen taito olemattomampi kuin meillä turisteilla. Si Si! Liikenne lentokentän lähistöllä oli hurjaa. Muistutti huomattavan paljon Azerbaidjanin Bakun liikennettä. Matka hotellille kesti kauan, vaikka kuskin kaasujalka oli herkässä, kuski ajoi selvästi kiertoteitä.

Vihdoin perillä hotellissa. Hotellimme oli Hotel Stefanos Miraflores. Siisti, mutta hieman meluisalla paikalla Mirafloresin laidalla. Autot tuuttailivat läpi vuorokauden, poliisit vinkauttivat pillejä usein. Meidän huoneessa oli poreallas, mukava sänky ja näkymät kadulle. Tämä on ensimmäinen kuva, jonka lähetin Suomeen "Perillä ollaan, Buenas Noches! " Sen jälkee sammuin ja nukuin aamuun saakka.




Näkymät hotellihuoneesta olivat kivat, sillä sieltä näki ihmisten oikeaa elämää Limassa. Hotellin kadun toisellapuolen oli koulu ja ihan vieressä katolle rakennettu koti. Koskaan en siellä ketään nähnyt touhuillaan, mutta joka päivä oli eri pyykit kuivumassa.