10.10.2016

Matkaan!

6.10.2015

Herätys klo 4:00. Heräsin 3:43.
Muutama tunti katkonaista unta takana, rinkka oven pielessä odottamassa. Tyttö jäi nukkumaan, kun laitoin oven kiinni. Ikävä oli jo aivan järjetön, vaikka seisoin vasta kotioven takana. Kyllä hän pärjää. Yritin vakuutella itselleni: ja niin pärjään minäkin. Päätin, että en enää lähde pitkälle matkalle ilman tyttöä. Saas nähdä, aika näyttää.¨
Ai niin! Matkaksi valikoitui The Inca Journey. Tiivis paketti Perua. Ohjatun matkan lisäksi oli pari päivää vapaata ennen ja jälkeen kiertomatkan.
GAdventuresilta tuli kunnon lista siitä, mitä kannattaa reissuun pakata matkaan. Jotenkin mun listani eka aukeama näyttää enemmän lääkekaapilta. Tosi vähällä tavaralla selvittiin. En sitten tiedä, kuinka pahalle vaatteet jossain vaiheessa tuoksahti :D  Lopputuloksena kuitenkin: liikaa tuli pakattua. Vuodenaika Limassa oli kevät, joten missään vaiheessa ei ollut kylmä. Kaikissa hotelleissa oli  peittona paksu villainen(alpakka?)peitto, joka oli kuuma ja painoi vähintään pienen synnin verran. Sen alla oli turvallista nukkua.

"Taxi" tuli ajoissa ja matka Helsinki-Vantaalle sujui rattoisasti. Vaikka kello oli vasta vähän vailla aamuviisi, lentokenttä vilisi enemmän ja vähemmän virkeitä, vielä puoliksi unessa kulkevia ihmisiä. Koska tsekkaus lennolle oli jo netin kautta tehty, voi matkatavarat vain tiputtaa hihnalle. "ByeBye Rinkka, nähdään meren toisella puolen!" Turvatarkastus herätti hieman hilpeyttä eväideni suhteen. Lennolle oli pyydetty varautumaan omiin erikoisruokavalioihin, koska vaikka oli tilattu gluteeniton vaihtoehto, virheitä voi sattua. Mulla olikin eväänä pari minikokoista tonnikalapurkkia ja eväsleipä.

 Lento Amsterdamiin lähti ajoissa. Eväsleipä oli tarpeen, sillä koneessa sain yhteensä 16 cashewpähkinää muiden saadessa spelttikerrosvoileivän.. tasan ei taas käy keliaakikon safkat. (Myöhemmin matkalla cashewpähkinästä selvisi mielenkiintoisia yksityiskohtia, palataan sitten niihin) Amsterdamin lentokenttä oli kaunis. Ihania kahviloita ja putiikkeja. Väsymys kirveli silmäluomien takana, enkä siksi jaksanut kuin syödä eväät pois ja koittaa torkkua odottaen jatkolentoa.

Koneeseen nousu tapahtui ajoissa, mutta lähtö oli jonkin verran myöhässä. Kone oli valtava! Kävi tuuri, sillä meillä oli kolmen penkin rivistö, mutta ei ketään kolmatta istumassa, joten tilaa oli löhötä seuraava kellonympärys. Nousun jälkeen ehdin torkkua 15 minuuttia, kunnes lentoemo herätti ja tarjoskin... pähkinöitä! Jipii! Uudet nokoset ja lounas. Gluteeniton, maidoton, munaton, tontonton, kaiketon. Paitsi ei lihaton... :D Olin kuitenkin päättänyt, että tällä reissulla syön sitä mitä tarjotaan, jos se vain on gl, koska seuraavasta ateriasta ei voi olla varma. Sianlihaa, punajuuria, hillosipulia, oliiveja, muusia. Jos en olisi ollut lentokoneen penkin ja tarjotinpöydän välissä jumissa, olisin hyppinyt riemusta tästä outoudesta. (Toki ruoan mukana oli myös salaatti, hedelmäsalaatti ja sämpy.)

Lukuisten nokosten ja haukotusten jälkeen kone aloitti laskeutumisen klo 18:00 paikallista aikaa. Jännitti. Olimme hommanneet kuskin etukäteen lentokenttä-hotelli välille. Mun rinkkani tuntui olevan jossain lentokoneen ruuman perimmäisessä luukussa jumissa ja unohtuneena, koska se vaappui hihnalle aivan viimeisenä, yksinäisenä, unohdetun oloisena. Olimme aikataulusta myöhässä reilusti. Mitä jos kuskimme onkin jo lähtenyt? Miten sitten löytäisimme Liman lentokentän kaaoksesta turvallisen korvaavan kyydin? Onko kuskimme varmasti turvallinen? Ovatko puheet turistien sieppauksista ja ryöstöistä liikennevaloissa kuinka totta... Muodollisuudet ja immigrationkortin täyttäminen ja matkan syyn selvittäminen tulliviranomaisille jännitti myös. Hyvänen aika, onhan tämä nyt ensimmäinen kaukomatka ilman seuruetta tms ja kielitaitokin on aika nollassa ja väsymystä tuhat lasissa. Kaikki hyvin. Kuski oli kärsivällinen ja oli odottanut pitkään kylttinsä kanssa. Pieni pyöreä perulainen mies hienon mustan autonsa kanssa. Englanninkielen taito olemattomampi kuin meillä turisteilla. Si Si! Liikenne lentokentän lähistöllä oli hurjaa. Muistutti huomattavan paljon Azerbaidjanin Bakun liikennettä. Matka hotellille kesti kauan, vaikka kuskin kaasujalka oli herkässä, kuski ajoi selvästi kiertoteitä.

Vihdoin perillä hotellissa. Hotellimme oli Hotel Stefanos Miraflores. Siisti, mutta hieman meluisalla paikalla Mirafloresin laidalla. Autot tuuttailivat läpi vuorokauden, poliisit vinkauttivat pillejä usein. Meidän huoneessa oli poreallas, mukava sänky ja näkymät kadulle. Tämä on ensimmäinen kuva, jonka lähetin Suomeen "Perillä ollaan, Buenas Noches! " Sen jälkee sammuin ja nukuin aamuun saakka.




Näkymät hotellihuoneesta olivat kivat, sillä sieltä näki ihmisten oikeaa elämää Limassa. Hotellin kadun toisellapuolen oli koulu ja ihan vieressä katolle rakennettu koti. Koskaan en siellä ketään nähnyt touhuillaan, mutta joka päivä oli eri pyykit kuivumassa.

 






  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti