7.4.2017

Ollantaytambo (Ja liikaa yhdelle päivälle... osa 4 (5.päivä)

Kuinka paljon voikaan saada mahtumaan yhteen päivään? Kilometrejä bussissa, erilaisia maisemia, korkeita vuoria, ylänköä, alankoa, pieniä kyliä, erilaisia kieliä, makuja, hajuja ja kaikkea siltä väliltä. Tänä päivänä kaikki aistit ovat olleet käytössä.



Ollantaytambo on viehättävä pieni kylä, joka selkeästi elää turismista. Täällä kannattaa tehdä ostoksia, sillä hinnat ovat todella halvat! Kylä sijaitsee n.2800m korkeudessa, mutta sitä ei huomaa. Tuntuu kyllä siltä, että olisi merenpinnan tasolla. Ollantaytambo on ollut muinaisen Inkavaltakunnan  pääkaupunki Pachacutecin aikakaudella ennen Machu Pichua. Pachacutec oli 9. ja voittoisa hallitsija, joka laajensi valtakuntaa ronskilla kädellä.


Ollantaytambo on tunnettu raunioistaan (yllättävää...) ja apinamiehestä. 


Todellisuudessa tämä apinamies on Viracocha--Maailman luoja ja myrskyn ja auringon jumala. Viracochaa palvoivat jo Inkojen edeltäjät. Laita Googleen kuvahakuun, löydät paljon kuvia/taidetta jotka saattavat jopa näyttää tutuilta ;) Eli Viracochan kuva on tunnettu. 

Saavuimme siis perille. Yöpymispaikkanamme oli Inca Paradise. Omia nettisivuja ei sillä putiikilla liene. Tässä kuitenkin videokuvaa sisäpihalta: 
Laittakee äänet pois, jos ette halua kuunnella matkakumppanien keskustelua ;) 
Pahoittelen liian nopeaa kuvausta. 


Värikästä ja ihanaa siellä oli! 
Sängyt leveät ja peitot lämpimät. Peittoja oli jälleen kerran kaksi ja toinen järjettömän paksu villaviltti. Varpaat menivät mutkalle :D 


Hotelli on tämän kadun varrella. Kun illalla tulimme takaisin, tämä katu oli aivan pimeä. Käveltiin oven ohi pari kertaa, ennen kuin löydettiin se. Siinä vaiheessa alkoi pikkuinen varovaisuus nousta pintaan.. mitäs sitä tietää, mitä pimeällä kujalla vaanii... 

Kamat pikaisesti huoneeseen ja matkaan kohti raunioita. Taaskaan en tiennyt, minne oltiin menossa :D  Kiirettä piti pitää, koska aurinko alkoi vähän ajan päästä painua vuorten taa. 



Ollantaytambon rauniot vaativat kiipeämistä. Ihan heikkokuntoisilla ja -jalkaisille en suosittele. 
En suosittele myöskään korkean paikan kammosta kärsiville.


 Mitään aitoja ja laitoja ja turvaköysiä ei missään ole. Pikkuisen piti levätä kiipeämisen vaiheessa, mutta perille pääsin! 



Kuten asiaan kuuluu, on täälläkin aurinkotemppeli. 

The Wall of Six Monoliths on ihmisymmärryksen yli käyvä juttu.
Koska paikalla oli paljon väkeä, en saanut sopivaa kuvaa kuuden kiven rivistöstä. Kaikki kuusi kiveä painavat 50 tonnia kukin. Ne on louhittu viereisen vuoren huipulta.. Eli on pitänyt mennä yksi vuorialas, toinen ylös, louhia kivi, kuljettaa 50 tonnia vaaleanpunaista graniittia alas rinnettä ja taas ylös toista.  Kuuden monoliitin saumat ovat niin tiiviit ja suorat, ettei edes neula mahdu väliin. Näin kerrotaan. Miten tämä on tehty 1400-1500 luvulla.. en ymmärrä. 


Bloggauksen ihan ensimmäisessa kuvassa näkee Viracochan ja sen vierellä lisää rakennusten raunioita. Alla olevat rauniot ovat siis yrmyn apinamiehen vieressä olevia vanhoja varastorakennuksia. Nämä loistivat hienosti auringonlaskun aikaan. 


Saimme kulkea raunioilla omaan tahtiin. Melkein. Vähän meitä hoputettiin juurikin siksi, että alueelle pääsy suljettiin ihan kohta valon loppumisen vuoksi. 





Toisaalta kasvillisuus on aika karua, mutta sitten taas: 

Peruniiii



JOstain syystä en näe tallessa kuvaa yhdestä Ollantaytambon nähtävyydestä: The Bath of Princess.. Kyseessä on jännittävä hmm... suihku.. vesiputous.. jokin semmoinen kuitenkin (vähän kuin tuo kuva tuossa yllä) Joka on tehty kauniisti veistetyistä kivistä. Siinä on jännä juttu veden virtaaman kanssa. Kun veden virtaukseen koskettaa tietyllä tavalla, vesi menee ikään kuin sekaisin. Ja kun koskettaa taas toisella tavalla, se selkiytyy :D Nyt teidän on ihan pakko katsoa youtubesta tästä pari videota, niin näette itse ;) 



Pikavisiitti majapaikkaan ja sitten taas syömään.
Siinäpä on meidän sapuskapaikka. Sisäänheittäjänä toimi joku ihan suomalaisen näköinen hippi :D 


Kanaa, ranskiksia ja kaskas, taas kerran sitä aquayamantokastiketta. Simppeliä ja yksinkertaista. Ihan ok. 


Kun ruoka oli syöty, oli silmien takana uni tulossa ihan justiinsa. Turistit väsyivät, niin kaupunki herää henkiin. Keskellä tietä oli menossa ankara lentispeli. Ihan samalta se näytti, kuin täälläkin päin. 


Pitkä päivä oli lopussa. Ja päivän aikana tapahtui niin paljon, että paljon jäi matkan varrelle. Paljon tuli myös koettua. Tunteet ja fyysinen olo meni laidasta toiseen laitaan. Ensi kerralla, jos samanlaiselle reissulle tulee lähdettyä, tiedän tähän päivään varautua hieman eri tavalla. Oikeastaan vasta näin jälkikäteen huomasin, miten paljon sitä oli tähän päivään saatu mahtumaan. 
Huoneen vessassa oli ikkuna ja siitä ikkunasta näkyi taas natiivia elämää. Aamulla kukko herätti kyllä sopivan aikaisin ;)

Aamulla, kun se takapihan kukko oli herättänyt turistit, lähdimme aamiaisen jälkeen junalle. Aamiainen oli onneton erikoisruokavaliota noudattavalle. Onneksi oli omia eväitä koko ajan mukana.
Kävely juna-asemalle oli lyhyt, mutta siitä huolimatta matkan varrella oli kyydin tarjoajia. 
'

Lähes jokaisen talon katon päällä oli suojelua tuovat koristukset.



Ja siinä se sitten on. Juna, jolla lähdetään kohti Aqua Calientesia. Matkan kohokohta alkaa olla lähellä... 

























19.1.2017

Parwa Project (Ja liikaa yhdelle päivälle... osa 3 (5.päivä)

Nälkä. Valtava nälkä. Heikotus jatkui. En ihan ymmärrä, miten oli mahdollista olla niin huonovointinen ja väsynyt "ilman mitään syytä". Oltiin kuitenkin matalammalla, kuin edellisenä päivänä ja koko ajan laskeuduttiin lähemmäs meren pintaa. Nukuin melkein koko bussimatkan Pisacilta ravintolaan. En tiedä, kuinka kauan oli matkaa kestänyt, kun alettiin olla perillä. Vessaankin ois kiva päästä. Tämän matkan yksi jännittävä momentti oli vessojen löytyminen ja niiden kunto. Koskaan ei voinut olla varma, milloin pääsi vessaan, siispä aina, kun sellainen mahdollisuus tarjoutui, kannatti se käyttää. 
Vessa. Se löytyi Parwa Projektin ravintola-alueen portin sisäpuolelta. Niin kuin tapana aina siellä täällä oli, oli vessassa vain kaakelipytty, ei muovirinkuloita. Paperia ei ollut ollenkaan, eikä juoksevaa vettä. Vessa oli kamalan epäsiisti... Olisi voinut olla siisti, jos siivooja olisi jatkuvasti vieressä. Oma vessapaperin palapötkö kannattaa siis aina olla taskussa tai käsilaukussa mukana, sekä kosteita pyyhkeitä, että käsidesiä! 



Istuimme pitkän pöydän ääreen ja aloimme odottaa ruokaa. Ensin saimme taas teetä. Olo oli kaamea ja otin teen vastaan enemmän kuin kiitollisena, vaikka sitä ei yhtään tehnyt mieli. Laitoin lehtiä joukkoon reilumman käden kautta, vaan en kyllä huomannut juuri mitään vaikutusta olotilaan. 


Alkupaloiksi tarjoiltiin kauniita perunalastuja! En enää muista, mitä muut saivat, sillä mulla oli gluteeniton vaihtoehto. Gluteenittomuus toteutui G-adventuresin kautta todella hyvin! Jos oli kieliongelmia ravintolassa, jossa opas oli mukana, asia järjestyi helposti oppaan avulla. Matkaseurueessa oli myös vegaani, jolle myös järjestyi ruokailu näppärästi koko matkan ajan. Näistä ruokajärjestelyistä plussat Gadventuresille! Ennen matkaa pitikin täyttää pitkä lomake omasta terveydentilastaan ja ruokavalioista. Jos sairastat jotain pitkäaikaissairautta ( Esimerkiksi astma, reuma, diabetes jne. oli lääkäriltä pyydettävä lausunto matkustuskunnosta. Tämä luonnollisesti vakuutusten ja vastuukysymysten tai mahdollisten luonnonkatastrofien aiheuttamien ongelmien vuoksi.) 



 Alkulastujen jälkeen tuli perunamuussilastuavokadosalsasysteemi ja munat oli jotain muuta, kuin kananmunia. Sitäkään en laittanut koomassani ylös, joten käykää kysymässä ravintolasta.


Perunatöttörön kanssa tarjottiin herkullinen salaatti.

Tarjoilija kantoi kirjaimellisesti selkä vääränä painavia ruoka-annoksia pöytään. Muistatteko, mitä hatun ylöspäin käännetty lieri tarkoitti?
  
Taisin juoda ananasmehua sopan kanssa. Juomat piti muistaakseni maksaa itse, mutta ruoka kuului retken hintaan.  Soppa tarjottiin ihanista keraamisista kulhoista. Olisin voinut ostaa näitä muutaman kotiinkin, mutta ei niitä siellä ollut myytävänä. Pihalla oli kyllä pieni koju, mutta siellä myytiin enemänkin mausteita ja erilaisia teelaatuja.




Pääruokana oli quinoaa, kanaa, ja jokin lihalla täytetty polttavantulinen paprika. Nuo mustat kikkarat ovet perunoita. Pottuja oli joka annoksessa monessa eri muodossa! En valita, ne oli herkullisia, välillä vain alkoi naurattaa. Jotenkin on ajatellut, että Suomessa syödään paljon perunaa, mutta täällä se tuli joka paikassa vastaan. Kyllähän se oli tiedossa, mutta siitä huolimatta sen paljous yllätti! Usein lisäkeruoan alla oli vielä kaksi paksua ja isoa perunasiivua :D 
Tuo lihapaprika meni vieruskaverille syötäväksi tulisuuden ja lihan vuoksi, itse söin tuon kvinoasörsselin. Jälkiruoaksi oli vielä passionhyytelö ja maissileivos. Jos tämän aterian jälkeen jäi nälkä, on ihme! 
  



Ravintola-alueen pihalla alkoi nähdä kevään ensimmäisiä kukkia. Voin vain kuvitella, miltä alue näyttää kesällä, kun kaikki kukat ovat kukassa. 


 Planeterra Projektin ravivntola sijaitsi ihan vieressä asutusta. Kylä taas oli todella pieni. 
Takapihalla laidunsi perheen eläimistö.


Tämän sillan ylittäminen omalla vastuulla... silti siitä joku juuri käveli... 
Vieressä oleva tukevampi silta lieni pelkästään ajoneuvoille. Tai sitten joku halusi vain jännitystä elämäänsä. 


Matka kohti Ollantaytamboa alkoi. Taisin taas nukahtaa. Pitäis jostain löytää kartta, johon vois kuvata edes vähän sitä reittiä, mitä pitkin ajoimme. Etäisyydet ei ihan valtavia tänä päivänä ole, mutta kaikesta huolimatta seuraavan postauksen jälkeen voitte päätellä, että päivä on ollut rankka. Seuraavalla kerralla toivon, että nämä kaikki voisi jakaa edes kahdelle päivälle! 

Jos tälle reissulle menette, varatkaa tämän päivän retkeen mukaan reippaasti vettä ja pientä evästä bussimatkoille. Hedelmistä saa nestettä, mutta ei niinkään energiaa. Ne ovat virkistäviä muuten. Erilaisia välipalapötköjä on Cuscossakin kaupassa monenlaisia, niitä suosittelen. 


Nature Valleyn patukoissa ei ollut merkintää gluteenittomuudesta, mutta olivat kaurapohjaisia. Ei myöskään mainintaa, että ovat puhdasta kauraa. Otin riskin ja söin. Todella hyviä, oireita ei tullut. Alanurkassa oleva dipsan ananaskirsikkapötkö oli mun lemppari. Niitä ois pitänyt ottaa mukaan Suomeen enemmänkin, kuin yksi! Sanissimon salmas oli voileipäkeksityyppinen. Tuorejuuston kanssa täydellinen! Matkalla helposti rikkimenevä ja murusina syötävä. Ylhäällä oikealla olevat seesamipötköt taas paremman puutteessa. Niitä jäi niin syömättä, että kulkeutuivat kotiin saakka. Nyt tätä kirjoittaessa, kun matkasta on aikaa jo reilusti yli vuosi, tuo maca-versio maistui kyllä ihan hyvältä :D Eli säilyneet hyvin. Vielä on jäljellä yksi kiwicha, eli amaranttipötkö. Sitten alkaakin olla Perun makuaistilliset muistot enää muistoja vain.... 


30.11.2016

Pisac Ruins ((Ja liikaa yhdelle päivälle... osa 2 (5.päivä) )


Niin jäi taakse ihastuttava, pieni ja idyllinen Ccaccaccollon kylä. Bussilastillinen turisteja jatkoi matkaansa vuorten lomitse ihmetellen jylhiä maisemia ja valtavia pystysuoria pudotuksia kapeiden teiden reunoilla. 


Seuraava päämäärä Sacred Valleyn Pisac Ruins, Pisacin rauniot. Tämä nähtävyys on monelle tuttu historian kirjoista tai matkaoppaista. Pisac tunnetaan kuuluisista markkinoistaan, joita järjestetään kahdesti viikossa. Me emme sinne pysähtyneet, koska aikataulu ei antanut myöden. Aikoinaan Pisacin keskusaukiolla on ollut valtava, vuosisatoja vanha "Pisonay tree". Luonto tosin päätti, että puun aika oli tullut ja se tuhoutui 2013 ukkosmyrskyssä.

 Pisacilla on ollut ainakin kolme eri merkitystä: maataloudellinen (josta terassirinteet kertovat edelleen) sotilaallinen ja uskonnollinen. Pisacin vuorenrinteillä sijaitsevat rauniot oli jaettu neljään osaan, joista me näimme vain murto-osan. Esimerkiksi "Inti Watana" suljettiin yleisöltä sen jälkeen, kun joku oli varastanut mukaan palan pyhää muuria...


Jono raunioille oli valtava. Autot tuuttasivat ja kaikki yrittivät päästä mahdollisimman lähelle porttia. 
Jäimme suosiolla vähän kauemmas ja kävelimme tietä ylös. Tie oli täynnä kaupustelijoita: koruja, vesipullon kantimia, huiveja, kankaita, pipoja. . . näitä kauppiaita oli kaikkialla, missä oli turistejakin. 




Aloin vähitellen voida pahoin. Oli kuuma, elimistö ei saanut jäähdytettyä itseään niin nopeasti, kuin olisi tarvinnut. Olin punainen kuin rapu, heikotti ja jalat tuntuivat tonnien painoisilta. Tämä oli hieman hassua, sillä tähän saakka kaikki oli sujunut ilman ongelmia. Kenties olisi ollut aika syödä jotain. Edellisestä sapuskasta alkoi olla aikaa ja kevyet eväspatukat eivät kovin kauas jaksa kantaa. Onneksi pysähdyimme aika pitkäksi aikaa kuuntelemaan oppaan selostusta ja näin ollen sai levättyä. Mäkäräisen tapaisia itikoita oli paljon. Tähän mennessä oltiin vältytty öttiäisiltä kokonaan

Hautausmaa: Haudat avattu ja ryöstetty. Jännästi ja taitavasti vuoren rinteeseen rakennetut haudat muodostivat kuin pienen kaupungin. Vuoren huipulla puiden vierellä näkyi muutamia natiiveja ihmisiä.  Vai oliko ne kenties Inka-haamuja? 


Kuvista näkee, kuinka kirkasta Perussa on. Miten taivas ja pilvet näyttävät kuin piirretyiltä. Kuvat on otettu Lumia 750:n kameralla ja Canon Power Shot SX200IS kameralla, joka on jo vanha. 

 Lähdin kapuamaan linnoituksen korkeimmalle kohdalle. Pääsin kaksi metriä rappusia ylös ja oli todettava, että ei pysty, ei kykene. Harmitti. Harmittaa vietävästi vieläkin. Kiipeämisen sijaan lähdin kävelemään "kuninkaiden portin" läpi "vaakatasoiseen" suuntaan, ettei tarvinnut mennä ylös. Kohta huomasinkin, että oli valittava vain toinen, sillä molempiin ei aika riittänyt, eli ei kuitenkaan huono vaihtoehto tämäkään! 

Tuonne piti päästä, mutta en päässyt ja peukku tuli kuvaan! Hahaa! Kunnon turistifoto.



 Sain oppaalta kuulla paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia tästä osasta Pisacia. Meitä oli lisäkseni toinen hieman vanhempi rouva, joka ei myöskään jaksanut nousta "huipulle". 
  Tästä portista parempi väki ja kuninkaalliset kulkivat. Rahvaalla ja työläisillä ei kuulema ollut tästä asiaa.


Muinainen portti lukittiin tähän



Siitä mielikuvituksen avulla voi kuvitella Inka-herrojen kulkeneen aurinkotemppelille.


Kiviin hurahtaneena tämä oli mainio löytö: Kivi kasvaa kivessä. 



Ja lopuksi pakollinen turistikuva. Vaikka valittelin kuumuutta ja huonoa oloa, oli pitkät vaatteet pakko pitää päällä itikoiden vuoksi. Laakso oli täynnä mäkäräisen tapaisia minikokoisia kiukkuisesti nilkkoja pureskelevia itikoita.Ja ne puremat olivat verisiä... Varmaan sama itikkaparvi tuli myöhemmin vastaan Aquas Calientesissa. 

Ja sitten syömään! Siitä lisää ensi kerralla,
Parwa Project odottaa.