11.11.2016

Ccaccaccollo (Ja liikaa yhdelle päivälle... osa 1 (5.päivä) )

Hotelli Prisman aamiainen oli perussettiä, mutta erikoisuutena oli posautettua soijaa. Vähän niin kuin riisimuroja. Vähän huonosti oli mitään muuta tällaiselle gluteeniongelmaiselle. Matkaseurueessa kävi hassu tuuri, sillä yksi seurueen tyttö sairasti myös keliakiaa.  Jaoimme yhteiset kokemukset, mistä oli löytynyt mitäkin evästä, ja mitä miltäkin ruokalistalta sai syödä.

Olimme saaneet ohjeiksi pakata tarpeelliset tarvikkeet kolmen päivän reissua varten ja ylimääräiset kannatti jättää hotelliin.
Lähdimme aamulla inhimilliseen aikaan (08:00) bussilla kohti Ollantaytamboa.
Päivästä oli tulossa pitkä, sillä matkan varrelle mahtui monta suurta nähtävyyttä.

Aivan ensin bussi alkoi nousta ylös, ylös ja vielä ylemmäs.


 Alkoi jo pelottaa, että jokohan se vuoristoilma alkaa ahdistaa. Ei, ei alkanut. Näin kaupungin laitakujia ja perulaista kaupunkielämää, joka oli aivan erilaista, mitä Cuscon keskustassa olin nähnyt. Nousimme kaupungin kattojen ylle Cristo Blancon luokse. Siitä ei sen enempää, kurkatkaa linkistä.


Sieltä avautui huikea näkymä yli Cuscon kaupungin. Samalla näkyi, miten asutus leviää ylös vuorten rinteitä pitkin. Fiilis oli aika .. pysäyttävä. Olin onnellinen. Tunsin olevani vapaa...  Cristo Blancon läheltä löytyy valtava Sascsahuayman Inkalinnoitus, jossa valitettavasti emme ehtineet käydä. 



Tälle päivälle oli suunniteltu muutenkin jo aivan liikaa. Sen sijaan kuulimme oppaalta kattavan selostuksen sen historiasta. 

Cristo Blancon luota aukeni valtava kattomeri:

video


Ekan pysähdyksen jälkeen oli aika jatkaa matkaa pieniä teitä pitkin kohti pientä Ccaccacollon kylää. Bussimatka oli mukava, sillä näin siinä paljon turismilla kyllästämätöntä luontoa, asumista ja arkea. Mieleen painui rakennusvaiheessa oleva talo. Oppaan kertoman mukaan mies rakentaa talon alusta asti itse kouluja käymättä. Taito siirtyy isältä pojalle. Sinänsä asiassa ei ollut mitään ihmeellistä, mutta kun sen näki oikeasti, niin se avasi ihmetyksen ja arvostuksen aivokanavan. 

Vähän matkaa ajettuamme, bussi pysähtyi. Kyytiin nousi nainen, joka puhui ihmeellistä kieltä. Kuulin luultavasti ensimmäisen kerran ketšuan (runasimi/quechua) kieltä. Kieli on ollut muinaisen Inkavaltakunnan virallinen kieli. Nykyään sitä puhuu 8-15miljoonaa ihmistä(-lähteestä riippuen) 

  
Cuscon melu ja elämä oli jäänyt taakse ja meitä ympäröi hiljaisuus, vuoret ja laaksot. Jälleen kerran pysähdyttävää. (Pysähdyttäviä hetkiä tulee loppumatkalla olemaan paljon) Planeterra-projekti pitää sisällään erilaisia projekteja, mutta me menimme tutustumaan perinteiseen käsityötaitoon . 
Kun saavuimme Ccaccaccollon kylään, saimme tervetulohalauksen Lucialta.
 
                         
Syvä hiljaisuus. Vain vuoret ympärillä. Kylässä ei ollut juoksevaa vettä, ei sähköä. Silti se oli kylä, jossa oli taloja ja ihmisiä ja eläimiä, täynnä elämää. Nousimme pientä polkua talojen välistä(jotka oli tehty savi/lantatiilistä? jostain sellaisesta) kylän keskellä olevalle aukiolle. Meille tarjottiin taas kokateetä. Aukion yksi reuna oli reunustettu pienillä kojuilla.




    


                                                    
Toisella reunalla oli alpakat ja laamat ....



ja kolmannella oli pieniä uuneja, (tuli mieleen tandoorit) joissa kehrätyn langan käsittely tapahtui. Näimme ja kuulimme ja saimme kokea, miten villa muuttui langaksi, miten lanka värjättiin, miten erilaisista kasveista ja mineraaleista tuli erilaisia värejä.












Lankojen värisävyt olivat hengästyttävän upeita:



Keskellä aukiota naiset istuivat maassa tolpan ympärillä ja kutoivat kangasta värjätyistä langoista. Ihmettelin taitoa ja ihastelin upeita väriyhdistelmiä.



 



Lopulta oli aika ostoksille. Voi mahdotonta, päätös ostosten teosta oli ihan onnetonta. Olisin voinut ottaa kaikki. Ostin lopulta tytölle pipon ja sormikkaat lapasläpällä. Ihanan lämpimät, Suomen talveen sopivat. Maksoin paljon omasta tahdostani, mutta uskon, että se raha meni hyvään tarkoitukseen. 



Saimme ruokkia elukoita ennen kotiin lähtöä. Lähdin torilta ulos ennen muita. Koin sisälläni jotain sellaista, jota en ole aikaisemmin kokenut. Taisin kokea jonkinasteisen sielullisen ja henkisen kokemuksen. Kyynelkin tirahti. Muistan sanoneeni, että haluan jäädä tänne... Se kaikki yksinkertaisuus, omavaraisuus, rankka ja raskas elämä, hiljaisuus, sähköttömyys (oli siellä toriaukiolla jollain aurinkovoimalla käyvät valot turisteille, turistien aikaan). Ihmisillä ei ole melkein mitään, mutta heillä on kaikki. Heillä ei edes ole kokemusta muusta, joten miksi sitä osaisivatkaan kaivata! Onnellisuus loisti silti ihmisten silmistä ja kasvoista. 

Miksi naisten hattujen lierit ovat välillä alas ja välillä ylös?



Alas oleva lieri kertoo naisen olevan varattu ja ylös oleva vastaavasti naisen olevan vapaa. 



Keppi lienee mennyt kasaan miehen myötä.







Matka jatkui kuitenkin kohti Pisacin raunioita.  Siitä sitten lisää toisessa kertomuksessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti